Oon yhtä elossa, kuin kuollu Kontulassa.

Mä olen paska ihminen.
Oon itsekäs ja pihi - en haluu jakaa mitään toisten kanssa.
Ryven itsesäälissä
Välillä musta tuntuu, että haluun kuolla - oikeesti haluun vaan että joku pelastais mut.
Oon kiero, saan jotain outoa nautintoa, jos tietyt ihmiset kärsii, jos saan ne vittuuntumaan tai jos ne epäonnistuu jossakin.
En enää edes jaksa ajatella, että mulle vois tapahtuakin jotain hyvää.
Oon täysin luovuttanu itteni suhteen.
Mun asenne on yhtäkuin "ihan sama" tai "kyllä mä kuitenki joskus kuolen: ennemmin tai myöhemmin. Huomenna tai 20 vuoden päästä."

En keksi yhtäkään syytä, miksi olisin hyvä ihminen?

:3

Tiiättekö mitä? MÄ SULAN.

Voiks olla mitään näin sulosta?

ps. Eniten täl hetkel sulan noille pandoille ja tolle tokavikalle kuvalle.

Mulle noi kaikki suloset pallerot, kiitos & kumarrus!

I hit the rock bottom

Mä sanoin joskus: Pitää jaksaa, mut nyt ei jaksa
Yks elämä elettävänä ja seki on paska
Mä kerroin sairaast maailmasta, siin olin oikees
Pyytäny apuu taivaast ja ne vei rakkaan pois
En oo tyytyväinen elämään, kuka mua auttaa vois?
En oo kertonu kellekkää mut haluisin paikkaan toiseen
Mä palan halust unohtaa kaiken, alottaa alust
Ehkä alla palmun unohtas vaikeudet joita sattuu
Liian monesti meinannu raiteiltani suistaa
Vetäny bumii ainoastaa ku en haluu muistaa
Itseluottamus ja kusipäisyys tuonu mut tähän
Joskus rakastaa itseään liikaa, joskus liian vähän
En tee näit lyriikoita rahasta vaan päästäkseni pahasta
olosta, joka lähtee pois mun jokaisesta sanasta
Jonka kirjotan, enkä tiedä mikä mua ohjaa
Musa vie mua huipulle, elämä vetää pohjaa
Kai meen parempaan, itseeni katon peilistä
Ja meen oottaa huomista ja vihaa eilistä
Teinistä muuttunu, nyt on pakko yrittää
Mutsi käski antaa kaiken minne sitte pyrinkää
En oo tasapainonen, väliäkö sillä?
En tipu nyrkillä, en kritiikillä, en välttämättä millään joten älä välitä
Oon vaa tyttö, jolla ei oo mitää mitä hävitä

Challenge

- Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain. Nyt on lupa kehua itseäsi!
- Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle. Tämä haaste tuli http://savuajataikasienia.blogspot.com/

1. Mulla on ihanan väriset silmät
2. Oon hyvä kuuntelija
3. Tulinen temperamentti
4. Tissit
5. Oon hyvä puhuu enkkuu, ymmärrän sitä hyvin ja niin edellee..
6. Kaverit saa hymyilemää ku välil tykkään hullutella ja olla muuten vaa höpsö. Flippailen siis.
7. Osaan keskustella asioista ja voisin puhuu tunteja maailmankaikkeudesta
8. Mulle on aika vitun sama mitä muut musta ajattelee.

Haaste ei mene kellekkään, sorry babes. Voitte kuitenki tehä vapaasta tahosta.. ;)

Broken dreams

Viel seittemän viikkoo sitten mä en ois uskonu et tuun selviimää tästä työharjottelusta.
Jo alussa mä olin ihan poikki, epämotivoitunu ja helvetin negatiivinen koko asian suhteen.
Joo, mä tiedän et selviin siitä, mut aika tuntu menevän niiiin hitaasti.
Nyt mulla on kuitenki enää huominen jäljellä - mä selvisin! Ja tarkemmin ajatellen mulla oli ihan hauskaaki, ja sain tosi paljon uusii kokemuksii.
Sain palautetta "joskus tuntuu ettet haluis olla täällä.." wish you knew. Voisinpa kertoo mikä siihen oli syynä, ilman että alan itkemää. Ja mä en voi enkä kehtaa näyttää heikkoutta. Se on vaa tää nykynen elämäntilanne -paskaa paskan perään.

Ja mua pelottaa tulevaisuus. Mulla ei oo enää montakaa kuukautta ennen ku valmistun. Mihin mä meen töihin tai mistä mä ylipäätää löydän töitä? Mitä jos kukaan ei haluu mua töihin? Haluunko mennä suoraan työelämään vai meenkö suoraan AMK:n opiskelemaa sairaanhoitajaks?
Ja suurin kysymys tällä hetkellä: MISTÄ SAAN KESÄTÖITÄ? MIKSEI MUN HAKEMUKSIIN OO VASTATTU MITÄÄN????

Auttakaa mua stressaamaa vähemmän, pleaze.

Before it breaks

Tiiättekö sen tunteen, ku rakastaa jotain niin paljon ja seuraavaks huomaa, et pitäiski päästää siitä ihmisestä irti?
Ettei voikaan enää tehä niitä samoja asioita sen ihmisen kanssa, mitä olis ennen tehny.
Ei pysty enää puhumaa sen ihmisen kanssa samalailla ku ennen, ei pysty enää koskee sitä, tuntee sen vartaloa ja lämpöä.
Ja ettei tiiä enää miten pystyy jatkaa elämää ilman sitä ihmistä.

No, mulle kävi näin. Mä kyl tiiän minkälaista on olla rikki, mut silti - ei siihen totu, se tuntuu aina ihan yhtä paskalta.
Oon yrittäny kokoajan siitä päivästä lähtien keksii itelleni jotain muuta tekemistä, ku maata vaa sängyssä ja itkee silmät irti. Joo, se on onnistunu periaattees. Oon viettäny kavereiden kaa aikaa ja oon saanu muuta ajateltavaa. Ja mun kaverit on täl hetkel ihan helvetin tärkeitä mulle - ne lohduttaa ja kertoo mulle tosiasioita, mut täl hetkel ne ei mua paljoo lohduta tai auta. Mut sit ku mä tuun kotii, meen sänkyy, painan mun pään tyynyy näin vaikeen päivän päätteeks, nii kaikki asiat tulvii mun mieleen TAAS.
Ja mä mietin: Ajatteletko mua koskaan? Tuunks mä sun mielees ajoittain ihan tyhjästä? Koska mulle sitä tapahtuu kokoajan.
Tuntuuks tää susta miltään, vai ootko vaan helpottunu? Välitätkö ees?
Mul ois niin paljon sanottavaa ja kysyttävää, mut en uskalla/viitti kysyä tai sanoa mitään. En haluu ahistaa sitä yhtään enempää.

Oon ollu masentunu jo vuosia, sitku aloin seurustella, olin niiiin onnellinen melkeen kuukauden (etten ees muista milloin oisin ollu nii onnellinen), ja nyt oon lähtöruudussa, samassa paskassa jamassa ku ennenki.
Milloin tää olo helpottaa...?

ps. mul ois viel vaikka kuinka paljon sanottavaa, mut osaa muotoilla täl hetkel mitään, maybe later.

"Kaikkein vaikeint on päästää irti, ku haluu pitää kii."

Love?

Mikä tää tunne on?
Mistä se tulee ja kuinka kauan se kestää?
- Toivottavasti kauan, ikuisesti.

Mikä näit ihmisii vaivaa nykyään ku pitää jo 13-vuotiaana alkaa seurustelemaan?
Voin ihan suoraan sanoo, et mä en oo koskaa ennen seurustellu kunnolla kenenkää kanssa.
Ennen mä sanoin aina "en mä seurustele, en mä oo sellasta tyyppiä", "en osaa seurustella" tai "ei mitää rakkautta oo olemassakaa"
Luulen, et musta oli tullu liian kyyninen rakkauden suhteen, koska etin sitä liian kauan löytämättä mitään.
Nyt jälkeenpäin ku ajattelen mun asennetta niin mistä helvetistä mä tiedän et rakkautta ei oo olemassa tai et seurustelu on perseestä, kun ei mulla oo mitään kunnollisia todisteita tai ees kokemusta asiasta?

Tällä hetkellä, seurustelevana, mun elämä tuntuu olevan kohillaan, - mä oon onnellinen - millon viimeks mä olisin ollu näin onnellinen? No on siitä jo vuosia.
Oon kertonu monesti yhelle ihmiselle, et nyt on paha olla ja se on vaa sanonu "sun pitäis hankkii mies"
Damn, se oli oikeessa. Ehkä mä oon ollu masentunu siks etten oo saanu kehuja vastakkaiselta sukupuolelta, ettei mua oo huomioitu ja siks että oon ollu niin yksinäinen.
Nyt musta tuntuu et mulla on kaikki mitä mä haluun ja mitä mä tarviin.
Joku, joka kuuntelee mua, joka hellii mua, joka rakastaa mua, joka ei jätä.
Silti, mua pelottaa. En haluu enää vajota pohjalle, en haluu tulla enää hylätyks.


ps. Oho, tasan kuukaus siitä ku viimeks rustasin tänne... :o :)